Kaikki tuotteet -15 %*. Alennus voimassa 11.-15.9.2024

MIKSI LIITTYÄ LUNDIAN YSTÄVÄKSI?

Liittymällä saat sähköpostiisi inspiroivia sisustusuutisia. 

 

KOHDISTETUT KAMPANJAT

Kuulet ensimmäisten joukossa tulevista tarjouksista sekä Lundian ystäville on myös vuosittain omia kohdistettuja kampanjoita.

VINKIT LUNDIAN MUOKKAUKSEEN

Tuotteemme on suunniteltu ja tehty palvelemaan ihmistä läpi elämän, tilasta ja elämäntilanteesta toiseen. Uutta ei tarvita, kun jo olemassa olevan voi purkaa ja koota yhä uudestaan – uuteen tilaan, uuteen tilanteeseen ja uuteen käyttötarkoitukseen.

 

Elämä ei ole staattista. Siksi kestävin huonekalu on sellainen, joka muuntuu käyttötarpeen, tilan ja  tyylin mukaan. Kirjahyllystä syntyy työpiste, avohyllystä kasvaa vitriini. Uutta ei tarvita, kun vanhaa  voi uudistaa paitsi lisäosin niin myös maalaamalla, hiomalla ja sahaamalla.

LUNDIAN YSTÄVIEN TAPAHTUMAT

Olemme järjestäneet vuosien saatossa useita erilaisia ystäväiltoja eri konseptein - tässä vain pieni maistiainen mitä kaikkea teemoja olemme toteuttaneet.

Vintage-illassa Tikkurilan asiantuntija esitteli miten maalata ja kunnostaa vanhaa Lundiaa. Viimeisin kanta-asiakas ilta oli tehty yhteistyössä Nide-kirjakaupan ja Metsä/Skogenin kanssa. Iltaan kuului muun muassa hunaja- ja teemaistelua, kirjailijavieraita sekä loistavia etuja kanta-asiakkaille.

SNEAK PEEKS

Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme ja valikoimaamme. Haluatko olla ensimmäisten joukossa, joka kuulee näistä upeista uutuuksista?

Hitaasti, kestävästi ja keveästi